olen kiinni tiessä, kivissä, hiekoitushiekassa
kiinni ojien liassa
vähemmän riittäisi, mutta haluan lisää, lisää
elämää
niin pitkälle etten pääse pois
liianko pitkälle
ostaisitko osan ylijäämistöstä?
26.1.10
19.1.10
Minun maailmani
Siinä maailmassa, missä minä elän
haaveista tulee useasti totta.
Siinä maailmassa lähdetään au-pairiksi Monacoon yhdellä puhelinsoitolla ja jatketaan Portugaliin toisella.
Aikaakin minun maailmassani on, aikaa tehdä asioita: minun maailmassani kesät ovat niin pitkiä, että sitä ehtii olla järvellä soutelemassa koko päivän kaislikon suhistessa, ja samassa jo huomaakin makaavansa ruohikkoisessa rinteessä voikukkien seassa ja puhaltavansa pajupilliin.
Pilvet liikkuvat yllättävänkin nopeasti, mutta silti ei ole kiire, ei kenelläkään.
Minun maailmassani ei ole heikko, jos itkee eikä tyhmä, jos nauraa. Kauniisti katsotaan myös sitä, joka laulaa.
Ja syksykin tulee, tulee kaunis syksy. Sillä minusta on syksy kaunis ja se kun sataa ja ihminen kulkee pitkässä takissaan kädessä sillä on salkku ja sade kastelee takin ja salkun, ja ihmisenkin sade kastelee mutta ei se haittaa ihmistä eikä se haittaa minua sillä värit ovat harmaa ja ruskea ja sinapinkeltainen ja sitä on soma katsella ikkunan läpi.
Minun maailmani talvi on aurinkoinen, mutta pimeäkin tulee ja tähdet näkyvät joka ilta. Voi luistella ja juoda sitten kaakaota tähtien alla, Otavan kauhan päässä olevan tähden avulla löytää Pohjantähden, se on ensimmäinen kirkas kun katsoo kauhasta ylöspäin.
Ja keväällä minun maailmani herää.
haaveista tulee useasti totta.
Siinä maailmassa lähdetään au-pairiksi Monacoon yhdellä puhelinsoitolla ja jatketaan Portugaliin toisella.
Aikaakin minun maailmassani on, aikaa tehdä asioita: minun maailmassani kesät ovat niin pitkiä, että sitä ehtii olla järvellä soutelemassa koko päivän kaislikon suhistessa, ja samassa jo huomaakin makaavansa ruohikkoisessa rinteessä voikukkien seassa ja puhaltavansa pajupilliin.
Pilvet liikkuvat yllättävänkin nopeasti, mutta silti ei ole kiire, ei kenelläkään.
Minun maailmassani ei ole heikko, jos itkee eikä tyhmä, jos nauraa. Kauniisti katsotaan myös sitä, joka laulaa.
Ja syksykin tulee, tulee kaunis syksy. Sillä minusta on syksy kaunis ja se kun sataa ja ihminen kulkee pitkässä takissaan kädessä sillä on salkku ja sade kastelee takin ja salkun, ja ihmisenkin sade kastelee mutta ei se haittaa ihmistä eikä se haittaa minua sillä värit ovat harmaa ja ruskea ja sinapinkeltainen ja sitä on soma katsella ikkunan läpi.
Minun maailmani talvi on aurinkoinen, mutta pimeäkin tulee ja tähdet näkyvät joka ilta. Voi luistella ja juoda sitten kaakaota tähtien alla, Otavan kauhan päässä olevan tähden avulla löytää Pohjantähden, se on ensimmäinen kirkas kun katsoo kauhasta ylöspäin.
Ja keväällä minun maailmani herää.
16.1.10
[sammaltumaton]
Tyttö sievässä paidassa, makaa selkä täynnä pumpulivehnän siemeniä pellossa ja tarkkailee. Tarkkailee muodottomuutta, valloitustahtoa, arkisuutta, johdettavuutta. On olemassa olemattomuutta ja tarkoituksia. Pelto on suuri ja päättyy jokeen. Joki on reunustettu kasvavaksi ja rehottaa hoitamattomuuttaan. Ulpukat, angervot, koivut. Koivut, joiden oksat saavat liikaa vettä viemärin jätteistä.
Selän alla kaivautuu ihon lävitse kastematoja, jotka tuntuvat vielä paidan pintaa vasten. Ne kaivautuvat ja täyttävät. Kosteudella, kehityksellä. Hiukset sekoittuvat maahan ja multa ja pinnalle laitettu torjunta-aine jättävät kosketuspintaa puhtauteen. Oikeastaan pidän tästä.
Sinä nukut sykkyrässä pellolla, jossain lähelläni. Yläpuolelle. Vierellä. Takana. Silmät kiinnitettyinä ja valmiina liimautumaan kiinni ihoon. Lapsena sinä et sietänyt liian matalia kiipeilytelineitä. Ja yritit unohtaa keskiluokkaisuuden ja yltiökohtuuden. Et nukkunut. Äitisi oli töissä päivät, jolloin kapeakasvoinen kasvottomuus hoiti sinua. Ihosi oli valkoisempi ja sileämpi.
Olit kaunis poika.
Olet kaunis edelleen. Peilaudut pellon maasta ja sovit jokaiseen sanaan jota ajattelen. Sanat. Kirjaimet. Vokaalit. Olet pehmein vokaali.
Kierin pellolla ja törmään itseeni. Miksi valitsin tämän pellon tuosta toisesta, joka on joen takana. Jossa vihreä kevätpelto on vielä vähän jäässä, jossa kasvit tuoksuvat takatalvelle. Takatalvi. Eteinen kevääseen. Näen sinut kokonaisena ihmiskunnan vertauskuvana. Tai kokonaisena talvena. Kokonaisena ruodottomana juurakkona, jossa juuret ovat läpitunkevan paksua ainesta. Sammaltumatonta.
Selän alla kaivautuu ihon lävitse kastematoja, jotka tuntuvat vielä paidan pintaa vasten. Ne kaivautuvat ja täyttävät. Kosteudella, kehityksellä. Hiukset sekoittuvat maahan ja multa ja pinnalle laitettu torjunta-aine jättävät kosketuspintaa puhtauteen. Oikeastaan pidän tästä.
Sinä nukut sykkyrässä pellolla, jossain lähelläni. Yläpuolelle. Vierellä. Takana. Silmät kiinnitettyinä ja valmiina liimautumaan kiinni ihoon. Lapsena sinä et sietänyt liian matalia kiipeilytelineitä. Ja yritit unohtaa keskiluokkaisuuden ja yltiökohtuuden. Et nukkunut. Äitisi oli töissä päivät, jolloin kapeakasvoinen kasvottomuus hoiti sinua. Ihosi oli valkoisempi ja sileämpi.
Olit kaunis poika.
Olet kaunis edelleen. Peilaudut pellon maasta ja sovit jokaiseen sanaan jota ajattelen. Sanat. Kirjaimet. Vokaalit. Olet pehmein vokaali.
Kierin pellolla ja törmään itseeni. Miksi valitsin tämän pellon tuosta toisesta, joka on joen takana. Jossa vihreä kevätpelto on vielä vähän jäässä, jossa kasvit tuoksuvat takatalvelle. Takatalvi. Eteinen kevääseen. Näen sinut kokonaisena ihmiskunnan vertauskuvana. Tai kokonaisena talvena. Kokonaisena ruodottomana juurakkona, jossa juuret ovat läpitunkevan paksua ainesta. Sammaltumatonta.
[rikkinäinen]
Ikkunasta kuului, kuinka itkit kylmän patterin vieressä kitinä-itkua. Olit pieni ja hiukseton lapsi, pikkuruinen, päälläsi kokopuku kaulasta varpaanpäihin asti. Siinä oli ihmeellisiä kuvia syvien vesien kaloista, merielävistä, sellaisista, joilla oli rihmastoa jolla etsiä. Äiti letitti hiuksiini kalanruotolettiä.
Sellaista, josta muut lapset olivat ensimmäisellä luokalla kateellisia.
Veljeni, sinun vaunusi olivat punaiset, sillä minä olin nukkunut niissä kauan ennen sinua, ensimmäisenä. Olin pistänyt silmäni kiinni äidin työnnellessä vaunuja pitkin juuri asfaltoituja katuja. Tuoksui asfaltti. Ja äidin hajuvesi. Sinulla vaunut ovat jo aluskankaasta halkeilleet ja pyöriin on juuttunut mustaa väriä. Etkä edes nuku.
Tänään istun kotona ja äiti on nukahtanut keinutuoliin, niin kuin niissä kirjoissa, joissa isoäiti kiharassa tukassa nukahtaa iltaisin lehden ääreen. Ja sinä olet kasvanut liian isoksi ja vieraaksi. Mutta muistatko sen kerran, kun syötin sinulle sammakonkutua, vaniljahyytelöä, ja sanoit, että se oli hyvää.
Mahasi on täynnä sammakoita. Kuolleita sammakoita. Eltaantuneita.
Eikä kauniiden naisten, rumien naisten tai vuokraemäntien kuulu huomata, että ne kasvavat siellä. Täyttävät silmiesi taukset kudullaan ennen kuin kuolevat ja muuttuvat. ”Elämän tarkoitus on muutos” lukee sen lehden kannessa, jota äiti lukee. Ja me kaikki olemme sitä mieltä, ettei se ole totta. Moni muu, muttei se. Rikkinäinen.
Sellaista, josta muut lapset olivat ensimmäisellä luokalla kateellisia.
Veljeni, sinun vaunusi olivat punaiset, sillä minä olin nukkunut niissä kauan ennen sinua, ensimmäisenä. Olin pistänyt silmäni kiinni äidin työnnellessä vaunuja pitkin juuri asfaltoituja katuja. Tuoksui asfaltti. Ja äidin hajuvesi. Sinulla vaunut ovat jo aluskankaasta halkeilleet ja pyöriin on juuttunut mustaa väriä. Etkä edes nuku.
Tänään istun kotona ja äiti on nukahtanut keinutuoliin, niin kuin niissä kirjoissa, joissa isoäiti kiharassa tukassa nukahtaa iltaisin lehden ääreen. Ja sinä olet kasvanut liian isoksi ja vieraaksi. Mutta muistatko sen kerran, kun syötin sinulle sammakonkutua, vaniljahyytelöä, ja sanoit, että se oli hyvää.
Mahasi on täynnä sammakoita. Kuolleita sammakoita. Eltaantuneita.
Eikä kauniiden naisten, rumien naisten tai vuokraemäntien kuulu huomata, että ne kasvavat siellä. Täyttävät silmiesi taukset kudullaan ennen kuin kuolevat ja muuttuvat. ”Elämän tarkoitus on muutos” lukee sen lehden kannessa, jota äiti lukee. Ja me kaikki olemme sitä mieltä, ettei se ole totta. Moni muu, muttei se. Rikkinäinen.
13.1.10
Ihmiset ovat idiootteja, osa 1
Repäiskää vaatteenne ja ripotelkaa tuhkaa päällenne, sillä nyt alkaa Särkyneille-blogin uusi sarja "Ihmiset ovat idiootteja". Sarja tuskin loppuu koskaan, aiheita riittää.
Tämän sarjan kirjoittaminen perustuu siihen, että minulle tuottaa suunnattomia vaikeuksia löytää itseni lisäksi tästä maailmasta ihmistä, joka ei olisi ällistyttävän typerä moukka. Ihmiset (ne kaikki muut) tekevät toinen toistaan ällistyttävämmän idiotistisia tekoja ja ratkaisuja ja päästävät suustaan niin tyhmiä lausahduksia että niistä pitäisi rankaista kuolemalla. Se ärsyttää.
Tämähän on tietenkin minun ikioma, subjektiivinen mielipiteeni. Eli se oikea.
Asiaan. Tänään ihmiset ovat idiootteja, koska he ovat täydellisen välinpitämättömiä ilmastonmuutoksesta. Olisi jo aika herätä todellisuuteen! Maailman loppu taikka maailmanloppu lähestyy vääjäämättä, emme taida enää pystyä edes estämään tuhoa. Hidastamaan kuitenkin. Meidän aikanamme tuskin ennättää tulla vaikeuksia, mutta voisi olla hyvä ajatella edes sukupolven verran pidemmälle.
Ilmastonmuutokseen suhtautumisessa ihmiset voidaan jakaa kolmeen ryhmään: tyhmiin, fiksuihin ja liian fiksuihin/mukafiksuihin.
Tyhmät ihmiset eivät tajua, että ilmasto todella muuttuu, eivätkä he siten myöskään ymmärrä toimia mitenkään tätä muuttumista ehkäistäkseen. Tyhmät ihmiset eivät muutenkaan jaksaisi rassata aivojaan moisella asialla. Ihan sama.
Fiksut ihmiset puolestaan ymmärtävät varsin hyvin, että tarttis vissiin tehdä jotain. Monet tekevätkin; he vähentävät autolla liikkumista, sähkönkulutusta ja yrittävät ostaa lähiruokaa aina kun mahdollista. Omasta mukavuudestaan tinkimättä tietenkin, joku roti sentään.
Liian fiksut tai mukafiksut ihmiset ovat niin fiksuja, että tajuavat lopettaa koko ilmastonmuutokseen uskomisen ja siten välttää huonon omantunnon. He takertuvat marginaaliprofessoreiden ja/eli ilmastonmuutosskeptikoiden teorioihin maapallon ilmaston kausittaisesta lämpenemisestä ja kylmenemisestä ja onnistuvat siten selittämään koko ilmastonmuutoksen pois maailmasta. Heillä ei ole mitään syytäkään tehdä mitään.
Lopulta ajatellaan kuitenkin vain itseä, oltiin sitten tyhmiä tahi fiksuja. Esimerkki. Pitäisi päästä eroon purkasta autossa, jossa ei ole roskapussia. Heitä se ulos ikkunasta, autoa ei saa sotkea. Autoa ei saa sotkea! Minun ei tarvinne selittää, mikä tekee asiasta niin absurdin.
Siksi ovat ihmiset idiootteja. Keskisormi pystyyn.
Hanna
Tämän sarjan kirjoittaminen perustuu siihen, että minulle tuottaa suunnattomia vaikeuksia löytää itseni lisäksi tästä maailmasta ihmistä, joka ei olisi ällistyttävän typerä moukka. Ihmiset (ne kaikki muut) tekevät toinen toistaan ällistyttävämmän idiotistisia tekoja ja ratkaisuja ja päästävät suustaan niin tyhmiä lausahduksia että niistä pitäisi rankaista kuolemalla. Se ärsyttää.
Tämähän on tietenkin minun ikioma, subjektiivinen mielipiteeni. Eli se oikea.
Asiaan. Tänään ihmiset ovat idiootteja, koska he ovat täydellisen välinpitämättömiä ilmastonmuutoksesta. Olisi jo aika herätä todellisuuteen! Maailman loppu taikka maailmanloppu lähestyy vääjäämättä, emme taida enää pystyä edes estämään tuhoa. Hidastamaan kuitenkin. Meidän aikanamme tuskin ennättää tulla vaikeuksia, mutta voisi olla hyvä ajatella edes sukupolven verran pidemmälle.
Ilmastonmuutokseen suhtautumisessa ihmiset voidaan jakaa kolmeen ryhmään: tyhmiin, fiksuihin ja liian fiksuihin/mukafiksuihin.
Tyhmät ihmiset eivät tajua, että ilmasto todella muuttuu, eivätkä he siten myöskään ymmärrä toimia mitenkään tätä muuttumista ehkäistäkseen. Tyhmät ihmiset eivät muutenkaan jaksaisi rassata aivojaan moisella asialla. Ihan sama.
Fiksut ihmiset puolestaan ymmärtävät varsin hyvin, että tarttis vissiin tehdä jotain. Monet tekevätkin; he vähentävät autolla liikkumista, sähkönkulutusta ja yrittävät ostaa lähiruokaa aina kun mahdollista. Omasta mukavuudestaan tinkimättä tietenkin, joku roti sentään.
Liian fiksut tai mukafiksut ihmiset ovat niin fiksuja, että tajuavat lopettaa koko ilmastonmuutokseen uskomisen ja siten välttää huonon omantunnon. He takertuvat marginaaliprofessoreiden ja/eli ilmastonmuutosskeptikoiden teorioihin maapallon ilmaston kausittaisesta lämpenemisestä ja kylmenemisestä ja onnistuvat siten selittämään koko ilmastonmuutoksen pois maailmasta. Heillä ei ole mitään syytäkään tehdä mitään.
Lopulta ajatellaan kuitenkin vain itseä, oltiin sitten tyhmiä tahi fiksuja. Esimerkki. Pitäisi päästä eroon purkasta autossa, jossa ei ole roskapussia. Heitä se ulos ikkunasta, autoa ei saa sotkea. Autoa ei saa sotkea! Minun ei tarvinne selittää, mikä tekee asiasta niin absurdin.
Siksi ovat ihmiset idiootteja. Keskisormi pystyyn.
Hanna
12.1.10
[aamu ja valo]
Annan sinulle kaiken, mitä minulla on
koko sydämeni valon, jokaisen toimivan hehkulampun
mutta virta katkeaa ja koko kaupungin talot pimenevät
etkä löydä enää katkaisijaa, vaan haparoit pimeässä niin kauan
että on jälleen aamu ja valo
joka oli kadoksissa
löydät hehkulamput, eikä virtaa enää tarvita
koko sydämeni valon, jokaisen toimivan hehkulampun
mutta virta katkeaa ja koko kaupungin talot pimenevät
etkä löydä enää katkaisijaa, vaan haparoit pimeässä niin kauan
että on jälleen aamu ja valo
joka oli kadoksissa
löydät hehkulamput, eikä virtaa enää tarvita
11.1.10
[funktionalistisuus]
Rakensin itselleni ruutuikkunaisen kerrostalon. Ruutuikkunat ovat minusta kauniita, mutta sinusta ne tuovat liikaa mieleen esikaupungit, joissa muistellaan vanhaa rintamamiestaloaikaa. Eikö juuri rintamamiestaloaika ole kaunista, palautuvaa, ikuisuuden kosketusta.
Tuot mieleeni vuosia sitten kadonneen sielukkuuteni. Sielukkuus. Onko sielukkuus katoavaista, katoamatonta? Tuot mieleeni myös haavin, jolla pyydystin perhosia, kun isä matkusti Kairoon ja äiti nukkui kaupungin kirkkopuistossa ruutuviltillä. Kairosta sain sfinksin, jolla oli silminä vihreät muovismaragdit.
Muovismaragdit ovat sinunkin silmäsi.
Kerrostaloni on täynnä hyvänpäivän tuttuja, niitä, joille olen kateellinen. Heillä on elämä satufantasioista. He piilottavat hevosvaununsa autotalleihin, pukunsa lukittuihin varastoluukkuihin. Katkeruus kasvaa juurista lehdiksi sisälläni. On turhauttavaa ja mahdotonta. Samanaikaisesti. Puu on lujajuurinen, ja kasvaa ulos korvistani, nenästäni ja suustani ja sen pistävät oksat tarttuvat puhuttuihin sanoihin.
Sinä osaat istua tahdikkaasti.
Liikkeesi ovat varmuuden perikuvia, niitä on iloista katsella ja turhauttavaa matkia. Tahdikkuus on lukittu perusoletuksena sinulle, omistettu sinuksi. Rakennat pienoismallia rintamamiestalosta. Se on punamullalla maalattu, sen ikkunat ovat keskipaksut ja luja perusta. Perusta. Rintamamiestalosi on kohtuudella ja pistämättömyydellä vakuutettu, ei, että sortuisi. Ja minä teen liian korkeaa kerrostaloa, matkien ruutuikkunat.
Voiko kerrostalot istuttaa kaupunkeihin samalla tavalla kuin puutarhurit istuttavat tarkasti valitut perennat pihoihinsa? Funktionalistisuus.
Tuot mieleeni vuosia sitten kadonneen sielukkuuteni. Sielukkuus. Onko sielukkuus katoavaista, katoamatonta? Tuot mieleeni myös haavin, jolla pyydystin perhosia, kun isä matkusti Kairoon ja äiti nukkui kaupungin kirkkopuistossa ruutuviltillä. Kairosta sain sfinksin, jolla oli silminä vihreät muovismaragdit.
Muovismaragdit ovat sinunkin silmäsi.
Kerrostaloni on täynnä hyvänpäivän tuttuja, niitä, joille olen kateellinen. Heillä on elämä satufantasioista. He piilottavat hevosvaununsa autotalleihin, pukunsa lukittuihin varastoluukkuihin. Katkeruus kasvaa juurista lehdiksi sisälläni. On turhauttavaa ja mahdotonta. Samanaikaisesti. Puu on lujajuurinen, ja kasvaa ulos korvistani, nenästäni ja suustani ja sen pistävät oksat tarttuvat puhuttuihin sanoihin.
Sinä osaat istua tahdikkaasti.
Liikkeesi ovat varmuuden perikuvia, niitä on iloista katsella ja turhauttavaa matkia. Tahdikkuus on lukittu perusoletuksena sinulle, omistettu sinuksi. Rakennat pienoismallia rintamamiestalosta. Se on punamullalla maalattu, sen ikkunat ovat keskipaksut ja luja perusta. Perusta. Rintamamiestalosi on kohtuudella ja pistämättömyydellä vakuutettu, ei, että sortuisi. Ja minä teen liian korkeaa kerrostaloa, matkien ruutuikkunat.
Voiko kerrostalot istuttaa kaupunkeihin samalla tavalla kuin puutarhurit istuttavat tarkasti valitut perennat pihoihinsa? Funktionalistisuus.
10.1.10
Ritari
Tahtoisin päästä sydämesi luo,
mutta edessäni virtaa petoksesi joki, niin synkkänä
kuohuu kuin synkimmät aatokseni.
Otan vapauden sinisen veneen ja loistava
rakkauteni tyynnyttää aallot
kuin öljy.
Vältän meren hirviöt sillä tunteeni on vahva,
niin vahva ettei mikään
voi minua tänään voittaa -
uskaltakaapa vain yrittää.
Vastarantaa vartioi valtava lisko,
yhtä synkkä ja suuri kuin väärä tekosi,
seisoo ja sulkee tien sydämeesi.
Mutta rinnastani kasvaa purppuramiekka, miekka
jolla saan pedonkin pakenemaan kuin pienen myyrän
metsästäjän alta.
Syljet päälleni sihisevää sappeasi, mutta
kuorin sinut kuin appelsiinin
ja kuoresi alta löytyy pehmeä,
sinä.
Minä -
loistokas ritari, enkelten etsimä -
tahdon soutaa takaisin
kanssasi.
mutta edessäni virtaa petoksesi joki, niin synkkänä
kuohuu kuin synkimmät aatokseni.
Otan vapauden sinisen veneen ja loistava
rakkauteni tyynnyttää aallot
kuin öljy.
Vältän meren hirviöt sillä tunteeni on vahva,
niin vahva ettei mikään
voi minua tänään voittaa -
uskaltakaapa vain yrittää.
Vastarantaa vartioi valtava lisko,
yhtä synkkä ja suuri kuin väärä tekosi,
seisoo ja sulkee tien sydämeesi.
Mutta rinnastani kasvaa purppuramiekka, miekka
jolla saan pedonkin pakenemaan kuin pienen myyrän
metsästäjän alta.
Syljet päälleni sihisevää sappeasi, mutta
kuorin sinut kuin appelsiinin
ja kuoresi alta löytyy pehmeä,
sinä.
Minä -
loistokas ritari, enkelten etsimä -
tahdon soutaa takaisin
kanssasi.
[tahto]
häiriydyt
valoista äänistä ja jatkumoista
odotat minuuttiaikataulun täyttymistä
ahdistumista ja vaikutusta
elämä on tahdosta riippumaton kärsimyselämä
sanat turhautumisesta
ja jalkakäytävän hiekoitushiekasta
kärsimyselämästä
det enda som saknas är vilja
valoista äänistä ja jatkumoista
odotat minuuttiaikataulun täyttymistä
ahdistumista ja vaikutusta
elämä on tahdosta riippumaton kärsimyselämä
sanat turhautumisesta
ja jalkakäytävän hiekoitushiekasta
kärsimyselämästä
det enda som saknas är vilja
[suorituspaine]
tapa menestyä säästää aikaa luontoa laatuaikaa lapsille
suoritusten mielijohteiden ja selviytymisen maailma
kasvihuoneilmiö kiire jonka keskellä saaste on aikaa
heikennetty hyöty hyötysuhde erohakemus ja lasi
laimennettua punamehutiivistettä
laitetaanko meidän lapselle siniset ruskeat vai vihreät silmät
onko teillekin tulossa keinohedelmöityslapsi
anteeksi sijaissynnyttäjä ja kohdunvuokraaja
ennustajan ilmoitus sunnuntain nyt-liitteessä
Herra on kyllä kasvanut meidänkin perheessä
mutta ikonit täyttävät makuuhuoneen
suoritusten mielijohteiden ja selviytymisen maailma
kasvihuoneilmiö kiire jonka keskellä saaste on aikaa
heikennetty hyöty hyötysuhde erohakemus ja lasi
laimennettua punamehutiivistettä
laitetaanko meidän lapselle siniset ruskeat vai vihreät silmät
onko teillekin tulossa keinohedelmöityslapsi
anteeksi sijaissynnyttäjä ja kohdunvuokraaja
ennustajan ilmoitus sunnuntain nyt-liitteessä
Herra on kyllä kasvanut meidänkin perheessä
mutta ikonit täyttävät makuuhuoneen
Alku
Särkyneille on puhuttava hiljaa
ja sanoin, jotka eivät lyö.
Kuin tuuli, joka vaalii viljaa
kuin lempeä ja lämmin yö.
Särkyneitä on kuunneltava hiljaa
ei mielin jyrkin, ankarin
vaan katsein vastaanottavaisin
ja kasvoin herkin avoimin.
ja sanoin, jotka eivät lyö.
Kuin tuuli, joka vaalii viljaa
kuin lempeä ja lämmin yö.
Särkyneitä on kuunneltava hiljaa
ei mielin jyrkin, ankarin
vaan katsein vastaanottavaisin
ja kasvoin herkin avoimin.
Tervetuloa; tervetuloa lukemaan, näkemään ja kokemaan. Tämä on jotain suurta ja ennennäkemätöntä. Tämä aloittaa meidän kaikkien elämässä aivan uuden vaiheen. Tämä on enemmän kuin oli teollinen vallankumous, isompi kuin on ilmastonmuutos. Tämä on suurempi käänne maailmanhistoriassa kuin WTC-iskut ja kylmä sota olivat yhteensä. Tämä on tapaus.
Tämä on meidän blogi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)